Ompelupöydän kunnostus 1: Maalinpoisto

Kotiapulainen, kissaherramme Nepa, on työn touhussa.

Ompeluihmisenä olen vuosia jo haaveillut kunnon ompelupöydästä. Viimeisintä isompaa projektia tehdessäni onnistuin nakertamaan kamalat jäljet keittiönpöydän maalipintaan, kun kovaa käyvä saumuri alkoi hyppiä paikaltaan. Tästä suivaantuneena alkoi Projekti Ompelupöytä.

Minulle oli jo kerran tarjottu vanhaa Singerin ompelukonepöytää, joka oli maalattu aikanaan paksulla kerroksella keltaiseksi. Olen itsekin tuunannut vanhoja kalusteita hauskoilla väriyhdistelmillä (mistä tulee postausta myöhemmin), mutta tähän pöytään ei väri mielestäni enää istunut.

Ompelukonepöytä mökille hautautuneena. Päällä vielä vanha maalipinta.

Pöytä lojui käyttämättömänä sukuni kesämökillä, ja mielestäni nämä vanhat valurautajalkaiset poljettavat koneet ovat ihan mielettömän viehättäviä! Tänä keväänä roudasimme siis pöydän kerrostalokämppämme parvekkeelle, jossa se odottelikin hyvät kuusi kuukautta että ryhtyisin projektiin.

Ensin on sanottava, että ompelupöytänä varmasti paras olisi tukeva, suuri ja korkeudeltaan säädettävä taso. Sellaisella voisi säilyttää samanaikaisesti sekä saumuria että ompelukonetta, ja korkeutta säätämällä samalla pöydällä voisi niin leikata kaavat kuin neulata kappaleet. Tämän haaveen toteutumista saa helsinkiläinen pienituloinen kerrostaloasuja kuitenkin odotella aika kauan, kun kämpässä harvoin on sellaista ekstratilaa mihin moisen tason saisi asetettua– joten Singerin vanha, kaunis pöydänraakile sopi omiin tarpeisiini kuin nakutettu. Eipä mene ainakaan ruokapöytä pilalle ensi kerralla kun innostun saumuroimaan!

Maalinpoisto

Projektiin alkaminen kävi tosi tahmeasti, en ole mikään kunnostusasiantuntija ja etenemisen esteenä oli muistot vanhasta olohuoneen pöydän maalinpoistoprojektista, joka oli todella epämiellyttävää. Silloin käytin kuumailmapuhallinta apunani, nyt päädyin ostamaan maalinpoistoainetta nimeltään Nitromors (löytyy esim täältä).

Työvälineitä maalinpoiston myöhemmässä vaiheessa, kuvan ottamishetkellä Nitromors oli jo loppuun käytetty.

Tuote on geelimäinen liuotin, jota levitetään maalipinnan päälle ja annetaan vaikuttaa. Geelikoostumus tekee sen, että tuote ei lähde niin helposti valumaan pystypinnoilta. Se on muuten myös kamalan hajuista ja vaatii hyvän suojauksen hengitysmaskilla, tuuletettavalla tilalla ja kumihanskoilla.

Ompelukoneen rautaosat eivät kaivanneet pintaansa ehostusta.

Ihan ensimmäiseksi irrotimme puolison kanssa pöydästä vanhan, puhkiruostuneen ompelukoneen sekä valurautajalat. Näille ei tarvinnut tehdä mitään. Seuraavaksi suojasin parvekkeen lattian, laitoin suojavarusteet päälleni ja kaivoin tuon liuottimen esille.

Liuotin oli omituista, hytisevää vihreää mönjää joka sekä haisi pahalta että oli vaikea saada purkista ulos, varsinkin kun purkki alkoi olemaan tyhjemmänpuoleinen. Ohjeessa luki, että tuotetta tulisi ensin lisätä ohut kerros, antaa vaikuttaa 5 minuuttia, ja sitten lisätä toinen kerros, jonka jälkeen 40 minuutin päästä vanhan maalipinnan voi kaapia siklillä pois. Ensimmäinen virhe oli luottaa tähän ohjeeseen sokeasti. Toinen virhe oli, että lisäsin innokkaana liuotinta ihan liian suurelle alalle kerralla. Kolmas virhe oli ostaa vain kapea sikli, jonka kanssa saikin sitten jynssätä.

Ensinnäkin, oletan, että maalinpoistoaineen vaikutusaika on aika yksilöllistä, ihan riippuen maalipinnan laadusta, paksuudesta ja iästä. Tässä tapauksessa liuottimelle riitti hyvin vajaa 10 minuuttia ja yksi reilumpi kerros pehmittämään keltainen maali. Pidemmällä odottelulla vanha maali ehti jymähtää pöydän pintaan uudelleen kiinni, jolloin muu ei auttanut, kuin lisätä uusi kerros liuotinta ja odottaa taas kärsivällisesti.

Maalinpoistosta jäi mieletön määrä maalinpaloja, eikä ihan kaikki lähtenyt käsittelyllä. Onneksi suurin osa!

Pöydän pinta-ala on suhteellisen pieni, mutta kömmähdyksineen maalinpoistoon meni kaksi iltaa ja yksi 375 ml purkki liuotinta, sitä olisi kaivannut jopa muutaman ruokalusikallisen lisääkin. Oletteko muuten koskaan vetänyt käsittämättömiä rintalihas- tai hauisövereitä salilla pitkän tauon jälkeen? Minä olen, ja se kipu ei muuten vedä mitenkään vertoja sille, minkä saa kahden illan siklillä väkisin jymähtänyttä maalia jynssätessä. Onneksi en saanut taitamattomuuttani pöydän muuten ehjää viilupintaa rikki, olisi ollut nimittäin oikein hyvät mahdollisuudet sille, kun turhautuneena iltapimeässä kykkiessä yritin jynssätä vanhaa maalipintaa mahdollisimman tehokkaasti pois!

Mikä ihmeen lakka?

Kuvasta on ehkä vaikea nähdä, mutta ihan kuin puupinnan päällä olisi vielä kerros lakkaa?

Osa maalista oli imeytynyt syvemmälle pöydän pintaan sekä levyjen päätyihin. En yrittänyt liialliseen tarkkuuteen maalinpoiston kanssa, sillä suunnittelin seuraavassa vaiheessa tekeväni pienen oikopolun, ja lainaavani isältä hiomahiirtä. Sillä saa itseään rikkomatta pienet maaliläikät ja muut pois helposti.

Tajusin kuitenkin päivänvalossa pöydän pintaa katsellessa, että perhana, siihenhän on varmaankin vielä jäänyt lakkapinta kiinni! Viilu poistetun maalipinnan alla kiilteli sen verran, että olin melko varma tästä.

Aloin etsimään tietoa netistä, notta mitähän sille lakalle sitten voisi tehdä. Mitä ilmeisimminkin vanhoissa huonekaluissa on useimmiten pinnassa jompikumpi kahdesta lakkavaihtoehdosta; sellakka tai selluloosalakka. Nämä ovat todella kovia ja huonosti pois hiottavia pinnoitteita, joten suositeltavaa olisi poistaa mahdollinen lakkapinta joko kuumentamalla tai liuottamalla ennen kuin alkaa hiomaan. Edellisten kokemusten lannistamana en alkanut leikkimään enää kuumailmapuhaltimen kanssa, joten jatkoin Googlaamalla liuottimista.

Ompelukoneen sarjanumero löytyi sen pohjasta.

Tutkimukseni tuloksena löysin muutaman aika kiinnostavan vinkin. Ensinnäkin, Singerin ompelukoneista löytyy sarjanumero, jonka avulla voi löytää tiedot koneen (ja samalla pöydän) mallista sekä valmistusvuodesta! Oman koneeni mallin numero löytyi ompelukoneen pohjaan kaiverrettuna, EN224440. Sain sivustolta tietää, että koneeni malli on ilmeisesti suunniteltu vuonna 1958 (oletan, että myös tuotettu silloin tai ainakin niihin aikoihin).

Valmistusvuosi antaa vähän osviittaa siihen, minkälaista pintakäsittelyä huonekalulle on mahdollisesti aikanaan tehty. Tämä on tärkeä tieto lakkapinnan poiston kannalta, sillä sellakka liukenee eri aineeseen kuin selluloosalakka. Pintakäsittelyaineena selluloosalakka osuisi paremmin tuohon ajankohtaan, mutta sen olisi omien tietolähteideni mukaan pitänyt liueta jo tuohon Nitromors-maalinpoistoaineeseen. Tässä vaiheessa minua alkoi toden teolla laiskottaa, joten päätin pelata varman päälle ja menin ostamaan kaupasta Sinolia– se liuottaa sekä sellakan, että toimii Trangiassa polttoaineena jos aine osoittautuisi muutoin hyödyttömäksi.

Kannattaa ottaa kuvia osia purkaessa! Näistä voi sitten myöhemmin päätellä, mikä osa menee mihin kohtaan ja miten päin.

Sinol-käsittelyn jäljiltä pöydän pinta jäi lähinnä harmahtavaksi, mutta en ole ihan varma, tekikö se lakalle yhtään mitään.

Kokeilin kastella pöydän pintoja Sinolilla ja kaapia mahdolliset lakat siklillä pois. Tulos ei ollut mainittava, tosin rätillä pyyhkimisestä huolimatta jääneet Nitromorsin jämät lähtivät kyllä pinnasta liikkeelle. Pähkäilimme puolison kanssa, onko tästä nyt mitään hyötyä, ja syynäsimme kuivunutta puupintaa– ihan kuin se olisi vähän harmahtavampi, eihän se enää niin kiiltele, eihän? Tämä vaihe työssä oli varmaankin mitä hyödyttömin, mutta käsi kipeänä ja parvekkeella kykkimisestä suivaantuneena päätin, että nyt saa nyhrääminen riittää. Purimme loputkin liitokset osien välillä puolison kanssa, ja putsasin maalissa vielä tuhriintuneet ruuvit, raudat ja mutterit, ja jätimme osat kuivumaan Sinolin jäljiltä parvekkeelle. Sinolia jäi mukavasti myös ensi kesän telttaretkille, eli ei mennyt hukkaan se ostos.

Ensi kerralla päivitän ompelukonepöydän hiomisen saloista, nyt tämä pätkä on venähtänyt jo liian pitkäksi. Luvassa myös parempia kuvia, sillä tällä kertaa olen niitä muistanut ottaa!

Rakkaudella,
E

Kommentit

Suositut postaukset