Vauvan puuvillapeitot

Viimeaikaisin neulomisprojektini on ihanan vaalenapunainen peitto palmikkoneuleella.

Olen himoneuloja, ja nautin saadessani tehdä jotakin suuritöistä mutta simppeliä arjen lepohetkinä. Aivot saa silloin tilaa ajatuksille, mutta kroppa ei käy levottomaksi. Lähipiirin vauvauutiset yhdistettynä neulomisvimmaani on tuottanut maailmalle jo monta hyväksi havaittua vauvan peittoa: täydellinen neulottava ja täydellinen lahja tulevalle vauvalle! Tässä postauksessa jaan kahden viimeisimmän peiton ohjeet ja kuvat.

Vauvan peittoja olen aikanani neulonut villasta, puuvillasta ja bambusta. Kuumassa pestävä peitto on ollut kuulemani mukaan käytännöllisin kapistus, sillä vauvoista kai irtoaa jos jonkinnäköistä sottaa peitolle. Siksi olen viimeaikoina siirtynytkin materiaaleissa puuvillaan– lisäksi, jostain syystä sisäinen kelloni ei tykkää valon lisääntyessä koskeakaan villalankoihin, vaan kesällä täytyy neuloa puuvillaa tai bambua.

Palmikkoneule toimii aina!
Hanko-lanka on jo poistunut tuotannosta, mutta ainakin äitini varastoista löytyi vielä lukuisia keriä.

Käytin neulomiini peittoihin tällä kertaa äitini varastoista löytyneitä puuvilla- ja puuvilla-akryylilankoja. Vaaleanpunainen vauvanpeitto on neulottu jo tuotannosta poistetusta Novitan Cotton Luxus -langasta, mutta mikä vain 3,5 puikoilla neulottava puuvilla käy ohjeeseen. Harmaa peitto on neulottu myös jo tuotannosta poistetusta Novitan Hanko -langasta, joka on 50% kierrätyspuuvillaa ja 50% akryylia. En yleensä hanki kankaita tai lankoja jotka sisältävät akryylia, sillä kuituna sen ominaisuutena sekoitteissa on lähinnä alentaa tuotteen hintaa. Äidin varastosta haetussa langassa akryylikin on ok, kunhan lanka ei sitä ole läpeensä. Harmaan peiton voi neuloa millä vain 4-5 puikoilla neulottavalla langalla.

Vaaleanpunainen palmikkopeitto

Neuletyön reunasta tulee todella siisti, kun ensimmäisen silmukan nostaa aina neulomatta.

Luo 3,5 kokoiselle pitkälle pyöröpuikoille 116 silmukkaa. Neulo ainaoikeaa (joka kerros oikeaa silmukkaa), jätä aina kerroksen 1. silmukka neulomatta. Kun olet neulonut 18 kerrosta, lisää viimeisellä kerroksella työhön 3 silmukkaa. Työssä on 119 silmukkaa. Neulo seuraava oikea kerros seuraavasti: 9s ainaoikeaa, neulo mallikerta a, neulo 4 kertaa mallikerta b, 9s ainaoikeaa. 

Aloita mallikerrat 1. kerrokselta. Kun olet neulonut mallikerrat loppuun, jatka neulomalla kerroksia 3-18. 


Kun olet neulonut peiton haluamasi pituiseksi, lopeta mallikertojen neulominen 18. kerrokseen. Neulo vielä mallikertojen 1. kerros, ja seuraavalla nurjalla kerroksella neulo koko kerros ainaoikeaa, samalla kaventaen 3 silmukkaa. Työssä on yhteensä 116 silmukkaa. Jatka neuloen ainaoikeaa. Kun olet neulonut 18 kerrosta, päätä silmukat löyhästi ja päättele työ hyvin.

Käsialasta riippuen peitto venyy pesussa, joten pesun jälkeen se kannattaa kuivata tasolla, jotta mittasuhteet pysyvät oikeina.

Harmaa palmikkopeitto

Palmikot tuppaavat vetämään työtä aina kapeaksi, joka kannattaa muistaa neuletyötä suunnitellessa. Tässä peitossa en sitä muistanut.

Luo 4,5 kokoiselle pitkälle pyöröpuikolle 109 silmukkaa. Neulo 5 kerrosta helmineuletta (oikealla puolella 1o, 1n, nurjalla puolella neulotaan nurja silmukka oikean päälle, ja oikea silmukka nurjan päälle). Huom! Katso, että neulot kerroksen viimeisen silmukan aina oikein, ja nostat ensimmäisen silmukan neulomatta. Täten työn reunat pysyvät siisteinä.

Seuraavalla nurjalla kerroksella neulo näin: 5s helmineuletta, 99o, 5s helmineuletta. Seuraavalla kerroksella neulo näin: 5s helmineuletta, 3n, 4 kertaa mallikerta a, 4 kertaa mallikerta b, 5s helmineuletta. 

Kun olet neulonut mallikerrat loppuun, jatka toistamalla kerroksia 3-10. Neulo tähän tapaan kunnes peitto on halutun korkuinen. Lopeta neulominen mallikerran 3. kerrokseen, neulo tämän jälkeen seuraava nurja kerros seuraavasti: 5s helmineuletta, 99o, 5s helmineuletta. Neulo 5 kerrosta helmineuletta, päättele silmukat löyhästi ja päättele langat hyvin.




Nämä peitot voi pestä pesukoneessa, niitä voi käyttää ekstrapeittoina sekä leikki- ja vaipanvaihtoalustoina. Hyvät materiaalit ja ajaton värimaailma ja neulemalli takaavat peitolle pitkän käyttöiän. 

Kommentit

Suositut postaukset