Ompelupöydän kunnostus 2: Hiominen

Hiomisen tärkeimmät työvälineet. Hiomahiiri, hiomapaperia, harja ja hengityssuojain.

Ompelupöytäprojekti jatkuu! Ensimmäisessä postauksessa selostin, kuinka aloitin projektin maalin- ja lakanpoistolla. Seuraavaksi aion kuvailla pöydän hiomista, jee!

Maalinpoistoon meni tosiaan yhden viikonlopun illat, ja kaksi seuraavaa viikkoa siitä palautumiseen. Lakan poistoa vasten olimme puolison kanssa jo irroittaneet kaikki osat toisistaan, ja viime tingassa muistimme ottaa pari kuvaakin siitä, miten osat toisissaan olivat kiinni alunperin. Tätä ei kannata unohtaa, on nimittäin aika ärsyttävää jälkikäteen alkaa pähkäillä. Tai no, saahan siitä sellaisen hauskan älypelin piristämään parisuhteen arkea...

Hiomisesta

Hiottu viilupinta lähietäisyydeltä

Vanhojen huonekalujen hiomisessa on tosi tärkeää huomioida kalusteen pinnan laatu. Ompelupöydässäni näyttäisi olevan pintaan liimattu suhteellisen ohut mahonki- tai tiikkiviilu (tai ainakin joku punertava kovapuu). Kuten aiemmassa postauksessa mainitsinkin, hiomista helpottaakseni päätin lainata isältäni sähköisen hiomahiiren, mikä muuten helpottaa pintojen hiomista enemmän kuin voin sanoin kuvailla. Olen tekemässä toistakin entisöintiprojektia tässä samalla, ja olen ihan kyllästynyt jo käsin hiomiseen.

Kisuherra taas apulaisena!

Hiomahiiren kanssa saa vaan olla tosi tarkkana, ettei hio viilua puhki– se jättäisi tosi ruman jäljen pöydän pintaan. Ostin tämän takia aika hienoa paperia alkajaisiksi, karkeutta 120, mutta totesin pian, että aloitin vähän liian kevyillä panoksilla. Uumoilisin myös, että isän vanha Lidlin hiomahiiri alkaa olla parhaat päivänsä nähnyt, ja voihan se olla se poistamaton lakkakin kalusteen pinnassa jonka takia tuntuu, että sitä saa koneellakin aika lailla nähdä vaivaa!

Osissa on paljon metallikiinnikeitä ja -laattoja, joiden kanssa pitää olla varovainen ettei vaan unohdu alkuperäinen paikka...

Osia hioessa isoin ongelma oli erillisten metallilaattojen, kiinnikkeiden ja kulmien irroittelu osista samalla kun hioin menemään. En halunnut ottaa osia irti kappaleista koko projektin ajaksi, ettei ne mene sekaisin pöytää takaisin kootessani, mutta ei niiden kanssa oikein voinut koneellakaan hioa. Hioin siis osan kerrallaan kärsivällisesti irroitellen ruuvit ja laatat, ja kiinnitin ne saatuani kaiken valmiiksi taas uudelleen.

Hioin osat kahteen tai kolmeen kertaan, riippuen tarpeesta. Aloitin karkeudella 120, oikein vaikeisiin kohtiin kävin ostamassa hiomapaperia 60, ja lopuksi viimeistelin osat karkeudella 180. Osassa kappaleista viilupinta alkoi kulua reunoilta puhki, mutta suurimmilta katastrofeilta vältyttiin.

Siinähän niitä hiottuja osia!

Helat, lukot ja muut detaljit

Ompelupöydässä on kiinni söpö pieni vetolaatikko, joka tosi kätevä nuppineuloille, paininjaloille, saksille sun muille. Laatikon vedin oli puinen tavallinen nuppi, mutta omasta mielestä se ei ihan istunut pöydän muuhun vintagetyyliin. Päätin vaihtaa pikkulaatikon helan uuteen ja samalla katsoa, josko sen puuttuvaan lukkoon löytyisi uutta avainta. Eihän sitä laatikkoa oikeasti tarvitsisi lukita, mutta mielestäni kun kerran lukko löytyy laatikosta niin olisihan se ihan hönöä jos siihen ei olisi myös avainta!

Kipaisimme puolison kanssa muidenkin lukko- ja helatarpeidemme kanssa Helsingin Sörnäisissä Hokola-nimiseseen liikkeeseen. Kivijalkakauppa mainostaa olevansa kaluste- ja rakennushelojen erikoisliike, ja pienuudestaan huolimatta valikoima olikin tosi kattava. Ruuvasin laatikon lukon irti ja vein sen mukanani liikkeeseen, jossa harmikseni kerrottiin, ettei lukkoon löytyisi uusiotuotantona enää avaimia. No eipä sitten muuta kuin ongelmanratkaisuun muuta kautta! Kotona vietin muutaman tunnin surffaillessa Etsyssä, ja löysin kuin löysinkin vanhan ompelukonepöydän lukon avaimen.  Ajattelinkin, että jos omasta pöydästä on avain kadonnut, niin joku toinen saattaa omistaa ain avaimen. Kuvan ja mittojen perusteella avain näytti olevan ok, ja nättikin kun se oli, niin laitoin tilaukseen.

Dremelillä saa metalliavaimenkin muokattua. Kuvassa tosin taitaa olla katkaisulaikka, mutta sama laite kuitenkin.

Reilun viikon kuluttua avain tuli postissa, ja osoittautui sitten kuitenkin väärän malliseksi. Muuten se oli ihan oikeaa kokoa, mutta oman pöytäni lukossa on suorakulmion muotoinen hahlo, kun taas avain on päästään neliön muotoinen. Eipä hätiä mitiä, meillä on kotona Dremel eli monitoimityökalu pienten asioiden hiomiseen, kiillottamiseen, jyrsimiseen ja katkaisemiseen, ja se on aika ideaali  karkeaan avaimen fiksaukseen.

Aika viehättävä, eikö vain? Mielestäni tuo posliinivedin istuu tähän paljon paremmin kuin puinen!

Lukkoasian ollessa kunnossa keskityin laatikon vetimeen. Minulla oli ennestään kaapissa söpö valkoinen posliininuppi, joten tätä varten yksinkertaisesti sahasin puisen nupin irti laatikon etuseinästä ja hioin pinnan suoraksi. Viimeistelyä varten tarvitsee sitten vain porata reikä haluamaani kohtaan, mitata mutterin pituus uudesta vetonupista ja käytellä taas kerran Dremeliä katkaisemaan mutteri oikean pituiseksi.

No tässäpä taas asiaa ompelupöytäprojektista! Loppuhuomautuksena, kannattaa muuten pitää hyvää hengityssuojainta ja tehdä hionnat ulkosalla. Hiomapöly on tosi, tosi hienojakoista, tukkii ja pilaa tavallisen koti-imurin, menee hengitykseen helposti (ja tuntuu muuten ikävältä!) ja on vielä herkkä syttymään. Eli kannattaa olla varovainen!

Rakkaudella,

E