Kestovanulaput

Kissaakin kiinnostaa puuvillalaput. Sekunti kuvan ottamisen jälkeen, laput olivatkin sitten lattialla...

Tämä postaus sisältää sekä ohjeen että arvostelun. Tein kaksi vuotta sitten itselleni ja perheelle joululahjaksi setit kestovanulappuja puuvillalangasta; Olin herännyt siihen turhuuteen, mitä on käyttää puuvillaa, todella käytännöllistä ja ominaisuuksiltaan hyvää mutta TODELLA paljon ympäristöä kuormittavaa materiaalia, kertakäyttöisenä kasvojenpyyhkimisliinana. Aloin tuntemaan itseni aika itsekkääksi, lapsenlapseni muistelisivat samalla kauhulla minun elämäntyyliäni kuin me nykyään freoneiden keksimistä 1930-luvulla.

Laput ovat ihan parhaita kasvoveden levittämiseen.

Lempparikasvoveteni on Japanista, ja rakastan sitä osaksi ihan vaan kauniin pullon takia. Japaninkieliset kirjoitusmerkit ovat itsessään niin esteettisiä!

Tuumasta toimeen, kaivoin puuvillalankakerän kaapista ja neuloin pienen vanulapun kokeeksi. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, ja pian niitä taisi olla kasassa 30 tai 40 kappaletta. Olin tosi innoissani keksinnöstä pitkän aikaa, mutta käytössä huomasin, että itse asiassa puuvilla on aika kova materiaali, ja imee tosi paljon nestettä itseensä. Kynsilakan poistossa ja haavanpuhdistuksessa laput eivät oikein toimineet, ja ajan myötä suurin osa puuvillalapuista karkeutui pesussa aika epämiellyttävän tuntuisiksi. 

Näillä pärjää jo oikein mainiosti arjessa.


Olin kuitenkin yhdestä jämäkerästä bambuviskoosilankaa tehnyt muutaman lapun, ja huomasin niiden pysyvän pehmoisina. Lisäksi, ohuempina laput imevät vähän vähemmän itseensä nestettä, ja kasvovesiä käyttävällä säästyy enempi tuotetta. Tein nyt siis uuden ohjeen lapuille paranneltuna versiona oppineena edellisistä virheistä, mutta siitä huolimatta en aio pistää vanhoja puuvillalappujani pois! Ne toimivat omassa käytössäni oikein hyvin, ja ainakin kasvojenhoitorutiinissa säästyy yksi vanulappu per ilta, kun käytän näitä ei-ihan-niin-täydellisiä lappusiani.

Ajattelin tilata tulevaisuudessa mustaa bambulankaa, jotta voin uudelleen kokeilla, voisiko ohuempi lanka toimia kynsilakanpoistoon. Musta väri siksi, että vaaleissa lapuissa tahrat jäävät näkyville ärsyttävästi. Lisäksi musta sopii myös meikinpoistoon, sillä huulipunakaan ei tahdo kokonaan lähteä pesussa pois noista vanhoista lappusista.

Rakkaudella,
E

Kommentit

Suositut postaukset